Tablettilogistiikkaa

Digitekniikan tulo kouluihin on tuonut mukanaan sivupulmia, kuten läppäripakettien kuljetus niiden säilytystilasta luokkaan ja takaisin.  Asiaa pohdittiin 30. maaliskuuta FaceBook-ryhmässä Tablet-laitteet opetuksessa.  Haasteen kimppuun on käyty laaja-alaisesti oppiaineiden rajat ylittäen.

Joissain kouluissa ratkaisu läppäreiden kanniskeluun on löytynyt helposti ja tabletit kulkevat kassissa tai kauppakorissa. Kaikkialla tämä ei kuitenkaan ole riittänyt, vaan logistiikka ja ergonomia mielessä on ryhdytty etsimään täsmäratkaisuja.

Kahdentoista läppärin reppu

Tarvitaan kolmilokeroinen reppu. Tablettilaitteet kulkevat repun isommassa osassa, laturit keskimmäisessä ja tarvikkeita voi laittaa pikkulokeroon. Soveltuu erityisen hyvin kouluun, jossa on paljon portaita.

Minikärry

Pyörällisen minikärryn ylähyllylle laitetaan kaksi kattilankansitelinettä iPadeille ja alahyllylle latausjohdot valmiiksi jatkojohtoon kiinnitettyinä.

Muuttolaatikkosovellus

Muuttolaatikon pohjalle jää tila johdoille ja muulle tarpeelliselle, johtojen päälle styrox-levy, johon on uurrettu urat iPadeille.

Läppäripakki

Läppäripakki FB kuvakaapp.

Lähde

Kuvakaappaus ja ideat 30.3.2015 aloitetusta Facebook-keskustelusta ryhmässä Tablet-laitteet opetuksessa

Mainokset

MOOCia nuorisotyöntekijöille

Vuoden 2014 lopussa päättyneessä Distanssi-projektissa oli tavoitteena selvittää modernien ja joustavien etäoppimistapojen, kuten MOOCien, mahdollisuuksia nuorten parissa jo työskentelevien koulutustarpeisiin. Projektin toteuttivat Euroopan sosiaaliviraston (ESR) rahoituksella Metropolia-ammattikorkeakoulu, Humak eli Suomen Humanistinen ammattikorkeakoulu ja verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus Verke.  Tietoa hankkeesta saa hankkeen kotisivuilta, josta pääsee hankkeen blogiin. Sieltä löytyvät  myös hankkeessa julkaistujen raporttien verkkoversiot.

Lisätietoa:

http://distanssi.metropolia.fi/

Distanssi-projektin blogi http://distanssi.metropolia.fi/2014/

Korkalainen, Tuomas, Timonen, Päivi ja Tuutila, Leena (toim.) 2014: MOOCiin menevä nuorisotyö. Joustava etäopetus digitaalisen työotteen vahvistajana. http://distanssi.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/08/etaoppimassa.pdf

Tähtinen, Markku (toim.) 2014: Etäoppimassa -. Kokemuksia ja suosituksia moderneista etäopetusympäristöistä nuorisoalan digitaalisen työtteen (muualla julkaisussa: työotteen) kasvattamiseksi. http://distanssi.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/08/etaoppimassa.pdf

http://distanssi.metropolia.fi/wp-content/uploads/2014/08/hakemus.pdf

Virtuaalista MOOCiin

Muistan muutamia vuosia sitten seuranneeni avointa suomenkileistä luentoa Second Lifessä, virtuaalimaailmassa. Käyttäjät saavat siinä rakentaa itselleen avataren, jonka kautta liikkuvat virtuaaliympäristössä. Niinpä luennoitsijalla oli komea häntä ja penkillä pienen matkan päässä luentoa seuraili muutama pehmoeläin. Luento oli silkkaa asiaa. Tähän verrattuna MOOCit tuntuvat kesyiltä, mutta samalla tavalla osallistuja voisivat olla minkä maailman internetyhteyden tarjoavan tietokoneen takana tahansa.

Ensimmäiset suomalaiset MOOCit eli massiiviset avoimet verkkokurssit ovat tarjonneet mahdollisuuden opiskella tietojenkäsittelyyn liittyviä aiheita MOOC-periaatteiden mukaisesti verkossa, kaikille avoimesti ja maksuttomasti. Päänavaajana oli Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos vuonna 2012.

MOOCien epäilijät ovat kiinnittäneet huomiota kurssien tekijänoikeuspulmiin ja huomauttaneet, ettei MOOCien kävijät läheskään aina suorita kursseja loppuun. Siitä ei kuitenkaan tunnu olevan epäilyjä, että  opiskelu tulee vähitellen siirtymään yhä enemmän verkkoon. Tulevaisuudessa MOOCien on arveltu paitsi yleistyvän myös vähintään muokkaavan opiskelua: Kun kasvokkaisista kohtaamisista siirrytään verkossa tapahtuvaan opetukseen, opettajasta tulee opiskelijaryhmää päämääräänsä luotsaava fasilitaattori ja tähtiluennoitsijat voivat luennoida yhdellä kertaa kymmentuhatpäiselle, mutta eri maista kursseille osallistuvalle opiskelijajoukolle.

Massiivisuudesta huolimatta kursseilla voidaan havaita myös yksittäisten opiskelijoiden tilanne. Teknologian avulla on mahdollista seurata tarkkaan opiskelijoiden oppimiskäyttäytymistä ja tarjota tarpeen tullen esimerkiksi yksilöllistä tukea. Toisaalta seuranta tarjoaa yliopistoille myös mahdollisuuden poimia innostuneet ja lupaavat opiskelijat riveihinsä suoraan ohi pääsykokeiden. MOOCien on arveltu tulevaisuudessa tarjoavan yliopisto- ja korkeakouluopintojen lisäksi keinoja työelämän täydennyskoulutustarpeille.

Tänä kesänä voisi ilmeisesti taas olla mahdollisuus istahtaa samaan luentosaliin muutaman nallen ja merirosvon kanssa: kesäyliopisto on Second Lifessa.

Lähteitä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Massiivinen_avoin_verkkokurssi

http://kyoelamaasl.blogspot.fi/

http://www.kesayliopistot.fi/koulutustarjonta/etakurssit/second_life

Valopelille sateli kommentteja

Pelillisyys oppimisessa -luennolla esitelty Valopeli sai kuulijat pohtimaan teknisen pelin käyttöä liikunnanopetuksessa. Kriittiset kommentit liittyivät paljolti kalliiseen tekniikkaan ja kyseltiin pelin tuomaa lisäarvoa. Nähtiin, että lapset keksivät tarinoita ilman koneitakin ja taskulamppuhippa ilahduttaa sellaisenaan. Ajateltiin myös, että tarinan johdattamana jumppasalissa tehty metsässä kävely ei vastaa aitoa metsäretkeä. Valopeliä moitittiin siitä, että se ei kasvata lihaskuntoa.

Valopelistä innostuneet kommentit tuntuivat olevan kuitenkin enemmistönä. Niissä kiiteltiin elämyksellisyyttä, innostavuutta ja leikillisyyttä. Koettiin, että passiivisempikin liikkuja innostuu pelin myötä ja arempikin oppilas rohkaistuu mukaan. ”Kivan” tavoittelu pelin keinoin voi edesauttaa koululiikunnan tehtävää kasvattaa lapsista aktiivisia liikkujia. Pelit ja leikit kuuluvat lasten elämään ja pelillisyys on kasvussa eri alueilla – miksi koulun ja liikuntakasvatuksen pitäisi kään olla leikitöntä. Epäiltiin kuitenkin, kuinka pitkälle tai moneen kertaan Valopelin innostavuus kantaa.

Valopelin hinta voi pysähdyttää yksittäisten koulujenostopäätösten tekijät kaupan ovelle, mutta kunnan tai kuntien yhteishankintana runsas neljätuhatta euroa pilkkoutuu sopuisasti. Tein kevyen pikatestauksen satunnaisotannalla ja kysyin viideltä Helsingin kaduilla vastaan tulleiden luokkien opettajilta, ovatko he kuulleet Valopelistä. Tuloksella yksi viidestä tunsi Valopelin voisi väittää, että pelin markkinointi ei ole vielä tavoittanut maan reuna-alueita.

Tamburiinin kilahdusten rytmittämänä liikuntakasvatetun ajatus iloa ja elämyksiä tuottavasta Valopelistä saa hymyilemään enemmän kuin koululiikuntavuodet yhteensä. Ehkä lukuun ottamatta tomeraa diskotanssin opetusta 1970-luvun oppikoulussa. Jos Valopelin kaltainen pelillinen keino tempaa osallistujat iloisesti liikkumaan ja vielä toimimaan yhdessä, on jo paljon hyvää saavutettu. Kun koululiikunta esittelee erilaisia tapoja liikkua, pelillisten sovellusten käyttö lisäksi rimmaa mainiosti lasten pelillisten vapaa-ajanharrastusten kanssa. ”Valopeli ei pyri olemaan ratkaisu kaikkeen”, mutta Sari Yrjänäinen lisäsi, että tutkija on tyytyväinen, kun yhdellekin lapselle syttyy valo silmiin.